Nakkilankoskien kalastusluvat

Hinnasto

Ostoskori

Nakkilan koskien kalastussäännöt
  1. Kalastus on sallittua ympäri vuoden ja on mahdollista kaikille halukkaille esitetyin ehdoin ja rajoituksin.
  2. Nakkilan koskien kalastuslupa oikeuttaa kalastukseen välillä Ravanin laituri - Harjavallan voimalaitos.
  3. Rannalta kalastavien tulee huomioida, että ranta-alueet ovat yksityisalueita ja alueiden omistajat voivat asettaa liikkumista koskevia rajoituksia joita tulee noudattaa. Lammaistenlahdella, voimalaitoksen alapuolella, alue on yksityisalueen lisäksi nk. tehdasaluetta, ja alueen omistaja voi rajoittaa liikkumista alueella. Kalastuskieltoalueita ovat Pämpin pohjoisranta, Arantilankosken yläniskan eteläranta ja Kirkkosaaren pohjoispuolen uoma. Alueet on merkattu karttaan punaisella.
  4. Voimalaitoksen turbiinivirrassa, kalastuskieltoalueen rajasta ns. saunaniemen yläosaan, kalastus on sallittu ainoastaan rantakalastajille. Rantakalastusalue, sekä soutualueen yläraja, on merkitty maastoon ja kartalle.
  5. Kalastus on sallittu uistimella, perholla ja muilla keinotekoisilla vieheillä.
  6. Mato- toukka-, yms. elävien syöttien ja syöttitahnojen käyttö on kielletty koski- ja virtapaikoissa.
  7. Tosite kalastusluvasta ja valtion kalastonhoitomaksun suorittamisesta on oltava kalastuksessa mukana.
  8. Lupa on henkilökohtainen eikä sitä saa siirtää toiselle.
  9. Moottorin käyttö kalastuksessa on koski- ja virtapaikoissa kielletty.
  10. Ankkuroidusta veneestä kalastaminen koski- ja virtapaikoissa on kielletty.
  11. Venekalastaja on velvollinen väistämään rantakalastajaa.
  12. Vene- ja rantakalastusta tulee kierrättää siten, ettei yksi kalastaja varaa samaa paikkaa enempää kuin 15 minuuttia, mikäli paikalle on pyrkimässä muita. Kalastuspaikan kierto etenee alavirtaan.
  13. Venettä soutamalla tapahtuvassa kalastuksessa useamman kuin neljän (4) vavan käyttö/venekunta on kielletty.
  14. Venekalastuksessa kaikilla veneessä olevilla tulee olla sääntöjen mukainen kalastuslupa.
  15. Saaliiksi saadut rasvaevälliset taimenet ja lohet tulee aina vapauttaa välittömästi takaisin jokeen
  16. Alamitat: Lohi 60 cm, taimen 50 cm, kuha 42 cm. Kirjolohella ei ole alamittaa.
  17. Saaliskiintiöt koskevat: rasvaeväleikattu lohi, rasvaeväleikattu taimen, siika ja kirjolohi.
  18. Kalastusluvalla saa ottaa saaliiksi vuorokaudessa kaksi (2) kirjolohta, yksi (1) rasvaeväleikattu taimen tai lohi, kaksi (2) siikaa.
  19. 1.9.-15.5. välisenä aikana, tulee kaikki lohet ja taimenet vapauttaa välittömästi takaisin jokeen. Poikkeuksena rasvaeväleikatut syönnöksellä olevat taimenet, joita saa ottaa saaliskiintiön puitteissa saaliiksi.
  20. Nostokoukun käyttö on kielletty.
  21. Heittopainolla kalastettaessa on perhossa sallittua käyttää ainoastaan yksihaarakoukkua, jonka kidan leveys saa olla enintään 12 millimetriä. Rokastus / kalan tahallinen ulkopuolelta tartuttaminen on kielletty
  22. Muualta kuin suusta kiinni jäänyt kala on välittömästi vapautettava takaisin jokeen
  23. Toistuva kalastussääntöjen rikkominen johtaa kalastusluvan menettämiseen ja määräaikaiseen kalastuskieltoon.
  24. Kaikki lohet ja taimenet tulee ilmoittaa saalispäiväkirjaan. Ilmoittaa voit nettisivuston saalisilmoitus lomakkeella tai voimalaitoksen laavulla ja Nakkilan R-Kioskilla oleviin saalispäiväkirjoihin. Saalis tulee ilmoittaa kahden päivän kuluessa saaliin saamisesta.
    Nakkilan kosket ry suosittelee kalastajakohtaista kiintiötä 5 taimenta ja 5 lohta / vuosi.
Nakkilan koskien siiankalastuksen kalastussääntö
  • Tämä sääntö koskee kalastusta siiankalastusluvalla.
  • Kalastus on sallittua karttaan ja maastoon merkityllä alueella 15.10.–30.11. välisenä aikana
  • Kalastaja saa käyttää kerrallaan yhtä vapaa lupaa kohden.
  • Yhdellä siiankalastusluvalla saa ottaa enintään kolme (3) siikaa tai kirjolohta. Siiankalastuslupa päättyy, kun kalastaja on ottanut luvan oikeuttaman määrän kaloja.
  • Siikaongella saaliiksi saatu lohi, taimen tai muualta kuin suusta tarttunut kala on vapautettava välittömästi ja laskettava takaisin jokeen vaikka se olisi vahingoittunutkin.
  • Kalastus tapahtuu ainoastaan sille merkityillä alueella Harjavallan voimalaitoksen turbiiniuomassa. Siikalitka on heitettävä suoraan poikkivirtaan, niin ettei se häiritse tai sotke jo vedessä olevia siimoja. Kalastus on ns. pohjaongintaa, jossa kalastuksessa käytettävän painon on pysyttävä pohjassa paikoillaan.
  • Siikalitkan heittäminen siiankalastusalueen ulkopuolelle on kiellettyä.
  • Kalastuksessa käytettävien koukkujen ja tapsien määrää ei ole rajoitettu. Koukkukokona saa kuitenkin olla enintään nro 6:n koukku.
  • Syötin laatua ei ole määrätty, joten myös elävän syötin käyttö on sallittua, mutta erilaisten ns. syöttilaatikoiden (feederien) käyttö on kiellettyä.
  • Siiankalastajat ovat velvollisia ilmoittamaan saaliiksi saamansa siiat kahden päivän kuluessa Nakkilan koskien saalispäiväkirjaan.
  • Siiankalastuksen aloitus- ja päättymisajankohdat ja siiankalastukseen varatut alueet päättää Nakkilan kosket ry vuosittain erikseen. Tämä siiankalastussääntö on voimassa toistaiseksi.


Ohjeita venekalastukseen
  • Kohdatessasi pyyntiä harjoittava vene laske vauhti minimiin ennen ohitusta.
  • Kierrä vene mahdollisimman kaukaa.
  • Jos koskella on ennestään pyyntiä harjoittava vene kalastus aloitetaan aina vähintään 50m kyseisen veneen yläpuolelta.
  • Jos rannalla on vene odottamassa vuoroaan on sinun vuorosi aloittaa kalastus kyseisen veneen jälkeen. Helpoiten asia selviää kysymällä.
  • Soutu tapahtuu aina ylävirrasta alavirtaan laskemalla jos virtaamat sen sallivat.
  • Mikäli kalastamassa on useampi vene samaan aikaan jokaisen veneen kalastus etenee alavirtaan. Samaa paikkaa ei saa jäädä soutamaan pitkäksi aikaa liikkumatta alavirtaan.

Verkkokaupan toteutus:


Hakosalo Innovations Oy